Sädehoito on ohi! Oli itseasiassa jo viikko sitten. Sädetetyn alueen iho tosin saattaa mennä pahemmaksi vielä jonkin aikaa, ja koska olen ilmeisesti öisin tiedottomassa tilassa raapinut kaulaani, on siinä tällä hetkellä aika ikävät jäljet. Sädetettävä alue siis ylsi kaulan tyveen saakka. Tänään olinkin ottamassa jälleen vastaan herceptiniä. Suoniakin löytyi, kun lilluttelin kättä ensin pitkään kuuman veden alla. Enää yksi moinen käynti syöpiksellä, ja sitten hoidot siirtyvätkin jo Ouluun. Jännää!
Sairauslomakin loppui. Viimeiset saikkupäivät vietin Kuusaalla, ja eilen hipsin toimistolle. Kohtalo se jaksaa taas levitellä ironiaansa, kun puolen vuoden pitkän saikun jälkeen ensimmäisenä työpäivänä olen niinkin vähäpätöisen sairauden kuin FLUNSSAN murtama. Tänään jäin siis suosiolla kotiin, sairaala- ja psykologi-käyntejä lukuun ottamatta. Karsea olo. Mun puolestani saisi jo sairastelu riittää, ihan kaikenlainen siis.
Muuttostressiä alkaa kyllä kohta pukata, mutta sentäs remppajutut alkaa olla mallillaan. Tosin pitäisi kiireen vilkkaa tilailla kodinkoneita ja WC-kalusteita. Kiintokalusteiden tekijä on kuitenkin valittu ja kalusteetkin saadaan ajallaan. Jee. :) Oon myös tehnyt paljon henkistä työtä pakkaamisen suhteen - miettinyt, mitkä tavarat menevät kiertoon jne. Fyysinen työ on tosin tekemättä. Paitsi sainhan mä eilen puolet CDistäni laitettua yhteen pahvilootaan. Sen jälkeen totesin, että se loota painaa noin puolillaankin liikaa. Perus.
Pikkuhiljaa paluuta arkeen, siis. Siten kuin siihen pystyy. Töissä olen joka tapauksessa vielä vajaatehoisena, ja varmasti muutenkin elämässä vielä pitkään. Just tänään keskusteltiin hoitajan kanssa sairaalalla, miten palautuminen voi kestää useamman kuukauden. Tai voiko tästä sitten koskaan palautua, en tiedä, mutta jos nyt fyysisyydestä puhutaan. Paskaa mitä paskaa. Oon kuitenkin monesta asiasta kiitollinen. Kuten siitä, että voin kävellä omilla jaloillani sairaalaan ja sieltä pois. On paljon potilaita, jotka pitää tuoda sinne paareilla kantaen. Rankkaa on myös nähdä syöpää sairastavia lapsia. Onneksi lapsilla usein on lähes automaattisesti asenne kohdillaan. Eivät vielä raukat tajua elämän lopullisuutta. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti