Meikki. Tuo ihmeellinen kattotermi aineksille, joilla saa lähestulkoon loihdittua paskastakin kohvehdin. Sen avulla maailman kohtaaminen on siedettävämpää, kun itselleen saa taiottua kulmakarvat, ripset ja punaa poskille - ihan sama hiusten puuttumisella.
Mutta todellisuus on jotain muuta. Se on turvotusta, värittömyyttä, karvattomuutta. Se on silmätulehdusta toisessa silmässä ja kohta kolmatta kuukautta jatkunutta elohiirtä toisessa. Se on viisikymppiseltä deekulta näyttämistä.
Tällä kertaa sivuoireet tulivat sitten moninkertaisina. Normaalissa flunssassa kokovartalosärky, päässä vallitseva humina ja yleinen voimattomuus muuttuvat parissa päivässä räkätaudiksi. Tässä ei. Olo ei ole helpompi näin neljäntenäkään päivänä, Panacodia kuluu ja jokainen pieni voimanpuuska pakottaa istumaan lattialle. Päivystyksen veriputkilo-otteiden lopputuloksena oli ainoastaan silmätulehdus - valkosoluarvot ja muut ovat edelleen normaalien rajoissa.
Tällaisina hetkinä tekee mieli katkeroitua. Ei tee pätkääkään mieli ymmärtää, miksi minä, miksi kaikki paska kaatuu niskaan samaan aikaan (jos en jo maininnut, niin pakastimen hajoamisen eli parketin kastumisen vuoksi keittiökin on aiheuttanut ylimääräistä huolta tässä jo muutaman päivän). Sen sen sijaan tajuaa varsin hyvin, että vain harva voi käsittää, mitä käyn läpi. Jokainen varmasti yrittää, en minä sitä. Ja taatusti jokainen uskoo, että jos voimia ei ole, niin niitä ei ole. Mutta mitään, niin pahaa kuin hyvääkään, ei voi todellisuudessa ymmärtää, jos ei ole käynyt samaa läpi itse.
Tällaisina päivinä kaikki menee sairauden ehdoilla. Olen joutunut perumaan useamman tanssitunnin, lounaan ja muun tapaamisen, kaikki siksi, etten kykene liikkumaan paria metriä enempää. Ulkona on aurinkoinen syyssää, täydellinen lenkkeilyyn, mutta urheilusta voi vain haaveilla. Vituttaa. Teoriassa tämä on vain vaihe, joka on kestettävä läpi, mutta varmaahan mikään ei ole. Mitä, jos oma elämä pitää laittaa tauolle pidemmäksikin aikaa? Sillä sitähän tämä on, elämättömyyttä. Viedään pois ne asiat, jotka pitävät mielen tasapainossa ja kehon kunnossa.
Katkeruudesta onneksi nousee aina, ja suurimman osan ajasta jaksan olla positiivinen. Räytymispäivinä en.
Spurgu-luukkihan on ihan oma lajinsa, että siitä vaan sillä tyylillä mitä tilanne vaatii! :)
VastaaPoistaSovitaan seuraavat lounastreffit johonkin ihan lähelle (AlppiToriin?) niin on paremmat tsänssit onnistua!
Tsemppiä sinne!! <3
Haha, joo ehkä oon edellä aikaani ja ens vuoden spurgut on tän vuoden hipstereitä! Ja lähemmäskin käy, mutta kyllä mä flunssasta parannuttuani taas pääsen keskustaankin asti helposti. :)
PoistaSairaan (kröhöm) hieno teksti, hienosti kuvattu ne tunteet, joita me kuulijat ei oikeasti voida kuvitellakaan. Ei aina tarvitse ollakaan urhea. Koeta jaksaa ne räytymispäivätkin, elämä kyllä odottaa tämän jälkeen!
VastaaPoistaKiitos Hannie <3 Kyllähän ne jaksaa kun on pakko! Nyt jo hieman helpottaa, kun pääsi Ouluun. :)
PoistaKunniakasta räytymistä! Toivottavasti vähän parempaa jo. Juo teetä, itse teen niin juuri nyt.
VastaaPoista_O
Kiitos! Vähän parempaa on jo. Kahvikin on vaihtunut teehen.
Poista